Tulosta tämä sivu

Huhmarin kylätoimikunnan historia

Kylätoimikunta perustettiin vuonna 1978 edistämään paikallisia hankkeita, ajamaan kyläläisten etuja ja järjes­tämään yhdessä muiden alueella toimivien seurojen ja yhdistysten kanssa virkistystoimintaa kylällä. 

Kylätoimi­kunnan alaisuudessa toimii erilaisia työryhmiä, joissa yhdessä työskennellen pyritään toteuttamaan kyläläisille tärkeitä hankkeita. Aloitteita on tehty mm. paikallisteiden valaistuksen ja turvallisuuden parantamiseksi. Erityisen mittavana hankkeena toteutettiin kylän historian kokoaminen ja kirjoittaminen 400-sivuiseksi kirjaksi. Hanke toteutettiin alusta loppuun kyläläisten voimin.